ITK -konferenssin järjestää Hämeen kesäyliopisto yhteistyössä Tampereen yliopiston, Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston, Turun yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston, Hämeen ammattikorkeakoulun, Opetus- ja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen, Suomen Akatemian, Taideyliopiston, Suomen Luokanopettajat ry:n, Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry:n, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n, Tekes:n Omian ja Otavan Opiston kanssa.
 

Otteita vuoden 2017 konferenssin palautteista:

Konferenssin sisältö

  • Kattava ja kiinnostava ohjelma, josta sain luotua omani mukavasti.
  • Sopivasti katsetta tulevaisuuteen, höystettynä tämän hetken polttavilla aiheilla.
  • Paljon oikeasti ajankohtaisia esityksiä.
  • Pystyi valitsemaan itseä kiinnostavia aiheita.
  • Monipuolista ohjelmaan, ajan hermolla hyvin.
  • Uusia ideoita lähti kumpuilemaan! Flow-tila :).
  • Laaja tarjonta, voi valita mieleisensä tilaisuudet.
  • Tämä on jokavuotinen must: pysyy ajan tasalla!
  • Hieman enemmän uutta ja konkreettista olisin kaivannut.
  • Kaikesta saa todella paljon irti, kun vain asennoituu niin.
  • Sai vahvistuksia jo aikaisemmin olevaan tietoon ja osaamiseen, tutustui uuden teknologian mahdollisuuksiin.
  • Soveltaminen vaatii hieman aikaa ja pohdintaa.

Mikä on ITK:ssa parasta?

  • Verkostoituminen ja ideoiden jakaminen.
  • Monipuolinen ohjelma.
  • Ihmiset, tutut ja uudet. Ilmapiiri.
  • Todella kattava kokonaisuus, kompakti alue, ja tapahtumassa monia eri tasoja.
  • Lyhyesti sanoen: kaikki.
  • Saa viimeisintä tietoa alan kehityksestä.
  • Tunnelma ja loistavat ideat.

Konferenssin ohessa tapahtuvaa

  • Chat&foto-esityksissä tehokasta informaatiota nopealla tahdilla. Sijainti vähän huonosti löydettävissä.
  • Tulevaisuuden labra oli monipuolinen, mutta jäi vähän piiloon alakerrassa.
  • Postereissa paljon hyviä ideoita oman koulutusalan toimintaan, mielenkiintoisia!
  • Näytteilleasettajat olivat innokkaita ja asiakaslähtöisiä.
  • Monipuolinen näyttelyosaston kattaus, hieman tiivis tunnelma paikoitellen.

ITK-verkkosivuista sanottua

  • Oman ohjelmapolun luomismahdollisuus oli huippu!
  • Mahtavaa twitteraktiivisuutta. :)
  • Sivut ovat ok. Niitä voisi ehkä kehittää houkuttelevammiksi.
  • Verkkosivut olivat toimivat ja tietoa löytyi helposti.

Hämeen kesäyliopiston järjestäjänä

  • Tiedottaminen alkoi tarpeeksi ajoissa.
  • Sähköpostimuistutukset hyvät!
  • Paperimateriaalia voisi mielestäni vähentää.
  • Mukavan joustavaa palvelua.
  • Paljon oli auttavia käsiä, ei päässyt jonoja syntymään ilmoittautumispisteelle.

Hämeen kesäyliopiston tervehdys ITK:n ystäville


ITK on Hämeen kesäyliopiston ammatillisen täydennyskoulutuksen kirkkain tähti täyttäen Hämeenlinnan Aulangon innostuneilla, energisillä, alansa parasta tietoa jakavilla ja yhteiseen tekemiseen uskovilla osallistujilla joka kevät. Ennen konferenssia ehtii tapahtua paljon. Monta pientä sekä suurta osaa löytää kulisseissa paikkansa. Kesäyliopistolla ITK:ta suunnitellaan ja järjestellään ympäri vuoden, jotta itse konferenssi tulee keväisin todeksi.

Hämeen kesäyliopisto on alueellinen toimija, jonka tehtävänä on tarjota lähipalveluina avoimen yliopiston opetustarjontaa. Toteutamme paljon myös muuta koulutusta. ITK
kokoaa yhteen oman alansa asiantuntijat, kehittäjät, opettajat ja kouluttajat Utsjoelta Hankoon. Tämä konferenssi on yksi suurimmista alallaan pohjoismaisittainkin. Moni puolisesta esitystarjonnasta huolimatta tärkeintä ja merkittävintä monen ITK-kävijän mielestä ovat kohtaamiset ja erityinen  ”ITK-meininki”. Suomen kielestä ei löydy riittävän kattavaa ilmaisua kuvaamaan tätä poikkeuksellisen upeaa yhteisöllisyyden, avoimuuden ja jakamisen kulttuuria sekä yhteisen energian kokemusta... ITK on kuultava, koettava ja tunnettava itse!

Lue lisää